SAR SEC Turva
Oletko ikinä miettinyt mitä turvallisuus oikeastaan on? Turvallisuushan on tarkemmin mietittynä "pelkkä" tunnetila. Turvallisuuden tunteen katoaminen voi vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuumme eikä se vaikutus ole yleensä positiivinen. Joskus on myös rehellisesti todettava, ettei oma tietotaito enää riitä turvallisuuden ylläpitämiseen. Tällöin tarvitaan ulkopuolista apua ja tuohon tarpeeseen on vastauksena SAR SEC Turvapalvelut sekä sen ammattitaitoinen henkilökunta.
SAR SEC on helposti lähestyttävä, jalat maassa toimiva turvapalvelu. Asiakaskuntamme koostuu erilaisista yrityksistä ja yhteisöistä sekä yksityishenkilöistä. Kyllä, luit oikein. Palvelemme myös tavallisia kansalaisia henkilökohtaiseen turvallisuuteen liittyvissä asioissa.
Jokainen palvelunostaja haluaa tietysti rahojensa vastineeksi työnsä osaavia ammattilaisia. Työntekijöiltämme edellytetään jo rekrytointivaiheessa turvallisuusalan peruskoulutuksia sekä riittävää työkokemusta tehtävistä, joihin on hakeutumassa. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja tämän vuoksi panostamme työntekijöidemme ammattitaidon kasvattamiseen erilaisilla lisäkoulutuksilla esimerkiksi ensiavun ja pelastustoiminnan osalta unohtamatta turvallisuusalan perusasioiden säännöllistä kertaamista. Henkilöstömme palvelee Teitä koko maan alueella.
Laadimme erilaisiin asiakaskohteisiin, kuten teollisuudelle ja yleisötapahtumille turvallisuuteen liittyviä suunnitelmia. Näistä yleisimpiä ovat erilaiset auditoinnit, pelastus-, turvallisuus- ja ensiapusuunnitelmat. Vastaamme myös siitä, että laatimamme suunnitelmat täyttävät lainsäädännön ja määräysten asettamat vaatimukset.
SAR SEC Turva on Joensuun SAR Oy:n aputoiminimi. Yrityksellä on Poliisihallituksen myöntämä turvallisuusalan elinkeinolupa, joka kattaa vartiointi- ja järjestyksenvalvontapalvelut.
Asiakaslähtöinen turvallisuus on muutakin kuin pamppuja ja kaasusumuttimia, se on myös ennakointia ja huolellista suunnittelua. Alla olevista linkeistä pääset tutustumaan palveluihimme. Jos et löydä vastauksia kysymyksiisi tai kaipaat lisätietoa, niin ota yhteyttä ja jutellaan tarkemmin!